Buenas noches

M i t e n eriskummallinen perjantai: yksin kotona, pian menossa jo nukkumaan. Olen eilisestä niin uupunut, että tuskin pystyn pitämään itseni hereillä. Onneksi ei pidäkään. Nämä turmiolliset torstait… Kuuntelen jälleen Laurin minulle tekemää cd:tä, Joose Keskitalon melankoliset tarinat ovat asettuneet Madridiin pysyäkseen.

Huomenna Thanksgiving-juhlat Lucyn luona. Paljon huippumukavia ihmisiä, odotan innolla. Leivon juhliin jonkun marjapiirakan. Tai omenapiirakan, pakastemarjat ovat täällä kovin kalliita ja harvassa. Täytyy nyt katsoa.

Pikku hiljaa alkaa kotiinpaluu hiipiä mieleen: tasan kolmen viikon kuluttua olen matkalla kotiin lomailemaan. Turussa viivyn 21 päivää. Niihin tulee mahtumaan niin paljon kaikennäköistä ihanaa: syntymäpäivät, joulu, uusivuosi, Marian ja Laurin shiba-koiranpentu, ystäviä, koti, sauna, Aurajoki, kirpputoreja, Turku uusin silmin.

Un beso,

Hanna

La perra más bonita de España

Cristóbalin koira, kuusivuotias neiti Cusca.

Euskadi

M a t k a s i m m e viikonlopuksi Carinan kanssa Baskimaahan (País Vasco/Euskadi) tapaamaan Carinan ystävää Cristóbalia, johon Carina on tutustunut Dresdenissä Cristóbalin Erasmus-vuoden aikana. Cristóbal asuu perheineen Baskimaan itsehallintoalueen pääkaupungissa Vitoriassa (Vitoria-Gasteiz), jossa erityisesti mainitsemisen arvoista on kaunis keskiaikainen ja hyvinsäilynyt kaupunginosa (Casco medieval) katedraaleineen. Cristóbal toimi meille koko matkan aikana mainiona ja innokkaana oppaana, enkä voi lakata ihailemasta tapaamamme ihmisten vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä.

Bussimatka Madridista Vitoria-Gasteiziin kesti noin 4,5 tuntia ja matka edestakaisin maksoi 47 euroa. (Linja-autot Vitoriaan lähtevät Avenida de América -metroasemalta.) Kaiken kaikkiaan upea viikonloppumatkamme tuli siis hyvin edulliseksi, sillä yövyimme Cristóbalin perheen avarassa ja kauniissa kodissa kaupungin keskustassa. Yksi parhaista asioista mukavien vanhempien lisäksi Vitoriassa oli perheen kuusivuotias espanjanvesikoira Cusca, joka oli luonteeltaan mitä kiltein ja mahtavin. Ja niin älykäs! Jos (ja kun) joskus itse harkitsen koiran ottamista perheeseen, tämän hetkinen ehdoton suosikkini on suloista karhunpentua muistuttava espanjanvesikoira! Suorastaan rakastuin iloiseen Cuscaan!

Perjantai-iltana Vitoriassa lähdimme ulos muutaman Cristóbalin mukavan ystävän kanssa. Nautimme upeita jättimäisiä drinkkejä (cubatas) eräässä juuri cubatoistaan kuuluisassa paikallisessa baarissa. Juomien appelsiinimehu oli tuoreista appelsiineista puristettua, ja drinkit maksoivat vain 5e (mikä oli niiden laatuun ja kokoon nähden hyvin halpa hinta). Kiersimme baarista toiseen juuri periespanjalaiseen (peribaskilaiseen?) tyyliin nähden monen monta mukavaa paikkaa. Ihmiset olivat kovin ystävällisiä ja anteliaita. Cristóbal kertoi, että baskit (ja ylipäätään pohjois-espanjalaiset) mielletään usein sisäänpäinlämpeäviksi ja sulkeutuneiksi tyypeiksi, mutta kyse onkin siitä, että ne ystävät, jotka lopulta ystäviksi mielletään, ovatkin sitten ystäviä koko loppuelämän: tovereita, joihin luotetaan sataprosenttisesti ja joihin voi aina turvautua hädän (ja tietenkin ilon) hetkellä.

Lauantaina suuntasimme San Sebastianin (Donostia-San Sebastian) kaupunkiin, joka sijaitsee Biskajanlahden rannalla lähellä Ranskan rajaa. Kaupunki on kuuluisa upeasta rannastaan, mikä näyttikin niin kovin houkuttelevalta isoine tyrskyisine aaltoineen. Ilma San Sebastianissa oli myös superlämmin (noin +20c) ja olisin hyvin voinut mennä uimaan, mikä tuntuu hullulta Euroopassa; onhan pian jo sentään joulukuu! (Vitoria-Gasteizissa ilmalaatu on huomattavasti kylmempi ja kaupunkia nimitetään välillä myös Siberia-Gasteiziksi.)

San Sebastianissa söimme herkullisia pinchoja (pintxos baskin kielellä). Pinchot ovat pieniä baarissa syötäviä välipaloja, usein patonginpalan päälle rakennettuja maukkaita kokonaisuuksia merenelävistä, lihasta tai vihanneksista. Myös tortilla española on yleinen pincho. Kiersimme monta pinchobaaria, ja minä esimerkiksi söin tortilla española-, lohisalaatti-, ja sardiini-paprika-täytteiset pinchot. Carina maistoi sieninyyttejä, ja Cristóbal söi mustekalan mustetta runsaasti sisältävän merisiiliä ulkoisesti hauskasti muistuttavan kroketin (croqueta del mar). Maistoimme myös baskilaista kuuluisaa valkoviiniä (Txakoli) ja pohjois-espanjalaista hyvin kuivaa siideriä, jota kaadetaan lasiin korkealta ilmasta pienenä norona. (En ole vielä aivan täysin selvittänyt syytä tälle perinteiselle kaatotavalle.) San Sebastianissa saimme siis todellakin kokea hienoja kulinaarisia hetkiä, ja matkamme Baskimaassa oli ainutlaatuinen erityisesti myös maistamiemme jännittävien ruokalajien ja juomien vuoksi.

Ennen vierailua San Sebastianissa nousimme erään pienen baskikylän (nimi hukkui tuuleen) rantajyrkänteille ja maisemat olivat huikeat. Paikka muistutti suuresti Irlannin länsirannikon maisemia romanttisine tai melankolisine jyrkänteineen ja peltotilkkuineen. (Mutta täytyy huomauttaa, että Irlannissa mittakaavat olivat vieläkin suuremmat ja Irlannissa näky oli enemmän kuin henkeäsalpaava. Lampaat lähes tippuivat rotkoihin jyrkillä laidunrinteillä, pelloissa kimmelsivät vuoroin vihreät vuoroin keltaiset sävyt, meri oli ääretön…) Mutta kyllä Baskimaakin pystyi kilpailemaan samassa sarjassa. Olin ikävöinyt kovasti merta Madridin mannermaisemissa ja totesinkin Cristobálille palatessamme autolle muistavani jälleen, minkä vuoksi tarvitsen meren lähelleni.

Ainut ikävä puoli, minkä jouduin Baskimaassa kokemaan, oli lievä ahdistus siitä, mitä voi ja mitä ei voi ääneen Baskimaassa liikuttaessa sanoa. Baskimaassa on tosiaan useita aktiivisia nationalistipuolueita, jotka eivät missään nimessä miellä Baskimaata osaksi Espanjaa, vaan haluavat täyden itsenäisyyden vetoamalla muun muassa omaan baskin kieleensä, historiaansa ja perinteisiinsä. Muutaman kerran lipsautin ajattelematta sen enempää Cristóbalin ystävien edessä jotain Espanjasta, ja Cristóbal lähes säikähti, että täällä ei kannata sanoa edes ääneen sanaa Espanja, sillä olemme Baskimaalla. Silloin olin lievästi ahdistunut, sillä minä en missään nimessä halua ottaa kantaa vaikeaan ja tulehtuneeseen tilanteeseen, enkä todellakaan tarkoita mitään pahaa. Sitä paitsi yleisen kielitieteen opiskelijana olen aivan huumassa baskin kieleen, euskeraan, jolle ei ole löydetty yhtäkään sukulaiskieltä maailmassa. Todellinen harvinaisuus siis. Vitoriassa tuntui kyllä huomattavan vahvana kansallistunne, erään baarin sulkiessa nuoret aikuiset alkoivat kailottamaan Baskimaan kansallislaulua yhteen ääneen ja Espanjan kansallisen poliisin edustajia nähdessään ihmiset näyttivät halveksunnan ja vihamielisyyden merkkejä. (Baskimaassa toimii myös maan oma poliisiviranomainen, Ertzaintza.) Näin jälkiviisana voin siis todeta, että Baskimaassa ei kannata millään tavalla viitata asustein tai sanoin Espanjaan, jos haluaa välttyä mahdollisilta ikävyyksiltä.

Mutta kaiken kaikkiaan matkamme Baskimaassa oli ehdottomasti mitä onnistunein: söimme, joimme, koimme ja näimme paljon kaikkea ainutlaatuista. Sunnuntaina poikkesimme vielä katsomassa upean ja vaikuttavan World Press Foto 2009 näyttelyn. Rantaviivalle jouduin jättämään hyvästit, mutta alle neljän viikon kuluttua saankin nähdä jälleen oman kotikaupunkini meren. (Olkoonkin saastunut Itämeremme.)

Mil besos,

Hanna

País Vasco/Euskadi

Mi nueva amiga

Katarina y Jan en Madrid, parte 3.

Viva Madrid!

H o l a guapos! Nyt on Tetuániinkin palannut jälleen rauha kaikkien turkulaisten vierailijoiden jälkeen. Parin viikon päästä on tosin Carinan vuoro: hänen vanhempansa ja alun perin Zaragozasta kotoisin oleva poikaystävänsä tulevat joulukuussa visiitille. Ehkä pääsen espanjan lisäksi harjoittamaan jossain muistini perukoilla uinuvaa saksaani Carinan vanhempien kanssa. Haluan muuten tuoda näin julkisestikin ilmi, kuinka paljon pidän Carinasta, meistä on tullut todella hyvät ystävät näiden kuukausien aikana. Minua on onnistanut suunnattomasti, kun olen saanut niin samanhenkisen ja rakastettavan kämppätoverin ja vielä aivan summan mutikassa (näin Fräulein Pannerin ensimmäistä kertaa vasta kun olin jo kirjoittanut vuokrasopimuksen ja muuttanut tetuanilaiseen asuntoomme)! Olen Carinasta hyvin onnellinen.

Katarinan ja Janin vierailu sujui muutamista eripurista ja erimielisyyksistä huolimatta oikein rattoisasti. Minulla oli oikein ihana viikko siskoni ja “veljeni” kanssa. Täytyy sanoa, että aika kului jälleen siivillä, ja vaikka näimmekin viikossa paljon Madridia, vielä jäi paljon asioita näkemättä ja kokematta! Nyt jälkeen päin, kun on katsonut Katarinan ottamia valokuvia matkasta, tulee vieläkin tyytyväisempi olo matkan kattavuudesta: Katarinan valokuvissa tiivistyy mielestäni mainiosti madridilainen viikkomme. (Pahoitteluni, että ko. valokuvia ei tänne pysty linkittämään.)

Viikkoon mahtui kolme laadukasta taidemuseota, perinteikäs Prado Goya-kokoelmineen, Guernican Reina Sofia ja ehkä minua eniten miellyttänyt Thyssen-Bornemisza, jossa esillä oli jopa yksi Berthe Morisotin teos. Nämä kolme taidemuseota ovat kyllä todella upeita ja kattavia instituutioita, erityisesti mieleen jäi Pradon ilmavuus ja teosten mainiot esillepanoratkaisut. Pradossa on tilaa liikkua ja museomiljöö on ehdottoman miellyttävä, joskin ainakin minä olisin tarvinnut siellä lukemattomissa saleissa vähintään kartan ja kompassin (ehkä myös GPS-laitteen). Myös Paseo del Prado, puistomainen kävelykuja oli kovin viehättävä astuttava.

Parque del Retirossa söimme Katarinan kanssa herkulliset suklaa-napolitanat, jotka ostimme Puerta del Solin aukion täydellisestä leipomosta. Leipomon näyteikkuna on kuin still-kuva Marie Antoinetten suloisimmasta päiväunesta, jossa kermamunkit ja suklaa-pähkinäkakut tanssivat käsi kädessä ranskalaista menuettia. Harmiksemme tuona päivänä Madridissa velloivat suunnattomat ilmamassat, ja hetkemme Retirossa oli ilmastollisesti sangen kolea. (Onneksi ainakin Katarinan ruumiinlämpöä kohotti lievästi leivoksen herkullisuus.)

Rastro-katumarkkinoilla minä ostin itselleni upean vanhan kissa-aiheisen peltisen keksirasian ja kauniin mustavalkovalokuvan. Olen suunnattoman innostunut Rastron antiikki-osiosta, jossa myydään aivan upeita vanhoja esineitä yleensä hyvin huokeaan hintaan. Kun Maria oli kanssani Rastrossa, löysin täydellisen vanhan patinoituneen pöytäjalkapallopelin, joka olisi maksanut 90e (superhalpa sen kuntoon ja “oikeaan” arvoonsa nähden) ja olisin sen Suomessa luultavasti ostanutkin, mutta täältä Madridista sitä olisi ollut niin hankala kuljettaa Suomeen. Oih, itken vieläkin tuon menetetyn aarteen perään…

Tietenkin myös teimme ostoksia asiaankuuluvilla Gran Vialla ja Solin Calle de Preciadoksella, ja totesimme, että Madridin luksus-ostoskatu, Calle Serrano, on kovin ikävässä kunnossa johtuen massiivisesta koko kadun kattavasta tietyömaasta, joka aiheuttaa pölyä ja melua muuten mahtavaan ostosympäristöön. Katarina ja minä suorastaan rakastuimme Musgo-nimiseen täydelliseen putiikkiin, missä myydään uskomattoman kauniiden vaatteiden ja korujen lisäksi erittäin hyvällä maulla myyntiin valittuja sisustustuotteita. Ja laatunsa nähden Musgo oli erittäin edullinen liike. Calle Serrano on joka tapauksessa ehdottomasti juuri niin loistelias ostoskatu, kun matkaoppaat sanovat: Loewen, Guccin ja Pradan liikkeet seisoivat vieri vieressä odottaen varakkaampien laukku- ja vaateaddiktien invaasiota.

Katarina ja Jan kävivät myös kokemassa Real Madrid vs. Atlético Madridin ottelun, mikä lienee taatusti madridilaisten unelmaottelu: kaksi kotijoukkuetta vastakkain. Tällainen superottelu aiheuttaa myös tunteiden kuumentumista, mutta niin kuin odotettavissa oli, Katarinan ja Janin raportit Vicente Calderon-stadionilta (Atléticon kotistadium) osoittivat, että madridilaiset kannattavat yleisesti Atléticoa, joka koetaan tietyllä tavalla aidommaksi nimenomaan madridilaiseksi jalkapalloseuraksi, toisin kuin supermenestykseen kohonnut Real Madrid. (Näin kärjistetysti todeten.)

Kaikkien näiden enemmän suunnitelmallisten kaupunkiaktiviteettien lisäksi pyrin tutustuttamaan Katarinan ja Janin Carinaan ja muutamaan muuhun uuteen ystävääni. Lauantai-iltana istuimme iltaa Tetuánissa herkullisten tapasten ja salaattien merkeissä, ja oli hykerryttävän hauskaa, kun olohuoneemme täyttyi niin monesta kansallisuudesta (suomi, saksa, italia ja espanja edustettuina) ja kun jokainen meistä osasi vähän jokaista kieltä jonkin verran. (Jan pääsi elvyttämään italian taitojaan ja Katarina saksaansa, minä vähän kaikkia.) Ilta oli oikein onnistunut ja mielikuvani “kansainvälisen kommunikoinnin” mielekkyydestä vahvistui vahvistumistaan. Rakastan eri kieliä ja eri kulttuureja suunnattomasti!

Söimme suomalaisessa seurueessamme myös joka päivä ulkona, minäkin pääsin siis vihdoin maistelemaan uusia makuja ja espanjalaisia aina noin 10e maksavia päivän menuita (menú del día). Koettua tuli hyvä wok-ravintola Sevilla-metroaseman kupeessa, asturialainen pikkuravintola (missä palvelu erinomaista), kreikkalainen perheyritys Chuecassa, (missä pääruokani oli lievästi kyseenalainen, kröhöm) ja pari italialaista pasta- ja pizzaravintolaa, joista toisessa söin herkullista juustorisottoa. Näihin ravintolakokemuksiimme mahtui mukaan valitettavasti myös yksi, jossa koimme luultavasti koko elämämme suurimman pohjanoteerauksen erityisesti ravintolapalvelun ja -osaamisen saralta. Kokemus oli hyvin hämmentävä ja sanotaan nyt vaikka näin, että ennen tuota ravintolaa, olin luullut, että jokaisella ravintolalla on tietty ammattiylpeys. No, ehkä meille sattui vain huono tuuri: tällaiset kokemukset voivat tietysti olla hyvin yksilöllisiä (?). Suolaisten ruokien lisäksi nautimme Katarinan kanssa muun muassa espanjalaista perinteistä makeaa riisijälkiruokaa (arroz con leche), galicialaista suklaakakkua ja El Corte Inglesistä ostettuja erikoissuklaita. Nauratti kovasti, kun Jan huomautti, että jos jatkaisimme siskoni kanssa tuota rataa, voisimme hyvinkin olla muutaman vuosikymmenen kuluttua maailman lihavimmat ihmiset. Hahah!

Mainittakoon vielä, että lupauksieni mukaan Katarina ja Jan saivat nauttia joka ilta myös herkullisista viineistä. Viva el Lambrusco!

Uskoakseni myös Katarina ja Jan pitivät loppujen lopuksi melko paljon Madridista, tai ainakin sen erityislaatuisesta välittömästä tunnelmasta ja rennosta asenteesta elämään. (Maanantaina 9.11. täällä oli muuten Almudena-pyhimyksen päivä, yleinen vapaapäivä, ja päivän aattona, sunnuntaina, Madrid oli kuin mikäkin bilemekka: meininki kaduilla ja tavernoissa oli kuin Suomessa uutena vuotena!)

Omalta osaltani täytyy sanoa, että rakastan Madridia joka päivä enemmän ja enemmän. Tämä vaan on kaupunki minun makuuni, una ciudad que simplemente me encanta.

Katarina y Jan en Madrid, parte 2.

Katarina y Jan en Madrid, parte 1.

El español

O l i n juuri menossa rippikouluun viisitoistavuotiaana, kun muistan ensimmäisen kerran innostuneeni espanjan kielestä. Olin ostanut pienen hupsun espanjan sanakirjan (matkailijoille), josta opettelin summan mutikassa erilaisia sanoja. Muistelisin, että ensimmäinen hieman vaikeampi sana, minkä opin oli ystävyys, la amistad. Otin tuon sanakirjan mukaan rippileirillekin. Maria ehkä muistaa, kun istuimme illan päätteeksi rantakalliolla yöpuvuissamme, ja minä luin sanakirjaani. Olin niin hölmö tuolloin. Vieläkin. Kirjoitin myös Pablo Nerudan juhlavuoden kunniaksi järjestettyyn kirjoituskilpailuun otteita espanjaksi ja nyt kun luen niitä, kuolen miltei häpeästä! (Ne kielioppivirheet, ne ylilyönnit!)

Vasta lukion ensimmäisellä pääsin opiskelemaan espanjaa ihan kunnolla (lukion lyhyt espanja). Olin aivan haltioissani jo ensimmäisellä oppitunnilla, kun opiskelimme espanjan ääntämissääntöjä. Espanja oli ehdottomasti lempiaineeni lukiossa, eikä sen opiskelu koskaan tuntunut tylsältä tai koulumaiselta; koin sen enemmänkin harrastuksekseni. Olin kyllä pettynyt, kun sain ylioppilaskirjoituksista espanjasta Eximian, enkä parasta arvosanaa. (Mutta tuo johtui vaan lievästä epäonnistumisesta kuunteluiden osalta!)

Syksyllä 2007 hain Turun yliopistoon lukemaan taidehistoriaa ja espanjan kielen kääntämistä. Pääsin lukemaan taidehistoriaa ja jälkimmäiseen sain tuolla kerralla sivuaineoikeuden.  (Moni yliopistolainen varsinkin Humanistisessa tiedekunnassa tuskailee kovasti sivuainevalintojensa kanssa, joten tuo onnistuminen pääsykokeessa oli minulle erittäin tärkeä: sain ikään kuin suoralta kädeltä itselleni mieluisan sivuaineen.)

Yliopistossa espanja alkoi sujua oikein hyvin, vaikka harppaus lukion lyhyestä espanjasta yliopiston akateemiseen espanjaan olikin suunnaton! Tarpeeksi innostuneella asenteella ja kielipäällä tuosta kuitenkin selviää. Yliopistossa ensimmäisenä vuotenani aloin olla entistäkin varmempi siitä, että minun on päästävä Espanjaan asumaan/opiskelemaan vähintäänkin puoleksi vuodeksi, jotta pääsisin harjoittamaan puhettani ja keskustelujen sujuvuutta. Kolmantena yliopistovuotenani lähdin sitten viimein vaihtoon, eivätkä suunnitelmani jääneet vaan unelmoinnin ja puheen tasolle. Madridiin päädyin, koska taidehistorialla on enemmän kuin sopivasti täällä vaihtopaikka Universidad Complutense de Madridissa ja espanjan kielenkin puolesta Madrid on ihanteellinen paikka: täällä espanjaa puhutaan suhteellisen “murteettomasti”. (Pohjois-Espanja tässä suhteessa ymmärtääkseni kuitenkin vieläkin parempi alue.)

Nyt vietettyäni Madridissa kaksi kuukautta voin jo uskoakseni huomata edistystä puheessani. Kieli tulee ulos suusta sujuvammin ja spontaanimmin ja olen myös oppinut uutta sanastoa. Koska olen aina ollut parempi ymmärtämään puhuttua ja kirjoitettua espanjaa, minulla ei ole ollut ongelmia ymmärtää yliopistolla professorien opetusta. Päin vastoin; nautin suunnattomasti, kun saan kuunnella akateemista espanjaa ja välillä myös pinnistellä ymmärtääkseni kaiken sanotun. Yliopistolla opin ennen kaikkea taidehistorian käsitteistöä espanjaksi. (Harmi vaan, ettei suunnitelmissani ole kuitenkaan kääntäjän ura: tällöin voisin keskittyä taidehistorian julkaisujen kääntämiseen espanjasta suomeen!)

Pakko kuitenkin myöntää, että olen ollut ajoittain (ja vieläkin totta kai) hyvin turhautunut omaan puheeseeni ja ulosantiini espanjaksi. Varsinkin ensimmäisenä kuukautena, kun pyrin tutustumaan mahdollisimman hyvin Carinaan ja muihin uusiin tuttaviini, tuntui, etten saa mitenkään kunnolla ilmaistua itseäni: en saa tällä puhetaidollani mitenkään osoitettua millainen huumorintaju minulla on ja ennen kaikkea “kuka minä oikeastaan olen”. Kieli rajoittaa niin paljon! Olen ihminen, joka rakastaa kielellä leikkimistä ja erilaisia ilmaisuja, vitsailen myös paljon, ja välillä tuntuu vaikealta, etten vielä pysty tähän kaikkeen espanjaksi. Kai senkin aika vielä kuitenkin tulee?

Minua on kuitenkin suuresti kannustanut se, että monet espanjalaiset ovat kehuneet kovasti kielitaitoani ja erityisesti ääntämystäni. Mielenkiintoisena kuriositeettina mainittakoon, että espanjani sujuu huomattavasti paremmin paikallisten kanssa keskusteltaessa, kuin muiden vaihto-oppilaiden! Luulen, että jollain psykologisella tasolla tuolloin kielitaitoni aktivoituu ja pyrkii ilman omaa kontrolliani yhä oikeaoppisempaan ilmaisuun. Kuka tietää.

Nyt taidan mennä lepäämään, olen ollut koko viikonlopun pienessä kuumeessa ja minun on parannuttava ensi keskiviikkoon mennessä. Silloin minua ilahduttamaan tulevat nimittäin rakas siskoni ja rakas Jan.

Un beso,

Hanna