H o l a! Viime viikonlopun vietimme Carinan ja hänen poikaystävänsä Rubenin kanssa Zaragozassa ja Teruelissa. Molemmat maakunnat sijaitsevat Aragonian itsehallintoalueella Koillis-Espanjassa. Voin kertoa, että maisemat Aragoniassa olivat huiman karut ja vuoristoiset. Matkasimme Zaragozasta Terueliin Rubenin autolla ja näin matkalla monta isoa petolintua, ehkä kotkaa, liitelemässä Pyreneiden esilaaksoissa hallitusti kuin jättimäiset pienoislennokit.
Zaragozassa vietimme perjantai päivän ja illan. Kuuluisan katolisen basilikan (Nuestra Señora del Pilar) (tunnettu myös Goyan maalaamista freskoista) lisäksi vierailimme muutamassa kaupungin esihistoriaa esittelevässä museossa Rubenin ja tämän ystävän johdolla. Näimme muun muassa roomalaismiehityksen aikaisen upean amfiteatterin rauniot kaupungin sydämessä. Roomalaiset perustivat kaupungin jo 24 eaa. ja kaupungin alkuperäinen nimi oli keisari Augustusta kunnioittaen Caesaraugusta. Museot, joissa vierailimme (toinen oli käytännössä aivan kuin Turun Aboa Vetus & Ars Nova) olivat todella korkealuokkaisia ja havainnollisia.
Illalla söimme hyviä tapaksia kaupungin keskustassa. Patatas bravas (kuulemma Zaragozan parhaat), calamares fritos (friteeratut mustekalarenkaat) ja tonnikala- ja pinaattitäytteiset pasteijat maistuivat erinomaisilta, eivätkä nämä herkut olleet hintaviakaan, vaikka Ruben kertoikin, etteivät zaragozalaisnuoret korkeiden hintojen vuoksi usein harrasta tapas-kierroksia.
Zaragozasta pidin kovasti: Espanjan viidenneksi suurimmassa kaupungissa tuntui olevan paljon nähtävää ja paikallistin keskustassa myös monen monta kiinnostavan näköistä putiikkia. Aikaa ostoksiin ei tällä kertaa ollut: matkamme jatkui aikaisin lauantai-aamulla Terueliin, missä 1100-luvulla perustettu kaunis kaupunki oli täysin verhoutunut keskiaikaan, pitkiin samettiviittoihin, sotisopiin ja vienojen linnanneitojen kukkaseppeleisiin.
Teruelissa juhlistetaan nimittäin joka vuosi kaupungin omaa versiota Shakespearen Roomeosta ja Juliasta. Juhlan nimi on Los amantes de Teruel (Teruelin rakastavaiset) ja tämä keskiaikafestivaali pidetään aina ystävänpäivää (14.2.) lähimmäksi osuvana viikonloppuna. Kolmipäiväinen juhla huipentuu iltaisin teatteriesityksiin, joista yhdessä nuoret rakastavaiset, Diego ja Isabel, saavat loppujen lopuksi molemmat vuoron perään surmansa epäonnisen rakkauden seurauksena. Ihmisiä näillä festivaaleilla oli jumalattomasti. Mutta syyn ymmärtää kyllä erittäin hyvin: koko kaupunki oli täysin rinnoin mukana riemukkaassa juhlahumussa! Suurin osa ihmisistä oli pukeutunut hienoon ja tarkkaanharkittuun keskiaikaiseen asuun, (kaupungissa on aivan tätä varten pukuvuokraamoja) ilmassa tuoksuivat yrtit ja savu, joka puolella oli hauskoja myyntikojuja ja houkuttelevia ruokapaikkoja. Lapset elivät aivan omissa keskiaikaisissa leikkimaisemissaan, koirat himoitsivat vartaissa paistuvia kokonaisia porsaita, sotilaat vikittelivät kauniita aragonialaisneitoja… Söimme Carinan kanssa aivan täydellisen makuisia leivoksia, omenatäytteinen rapea lehtileivos cabello de ángel ja maailman muhevin suklaakakku olisivat sulattaneet raavaimmankin ristiritarin sydämen. Miehet seurassamme vaan pudistelivat päätään meidän tyttöjen rientäessä toistamiseen leivoskojulle.
Lauantain ja sunnuntain välisen yön nukuimme Rubenin vanhempien kakkosasunnossa pikkuruisessa kylässä, missä talvisaikaan vakinaisia asukkaita on kahdeksan kappaletta. Jokaisella aidolla espanjalaisella on “oma kylänsä” (pueblo), mistä jompikumpi isovanhempi isän tai äidin puolelta on kotoisin. Näissä kylissä tavataan viettää enemmän aikaa ehdottomasti kesäisin, mutta esimerkiksi Rubenin isä käy lähes joka viikonloppu maalaistalossaan villisikoja metsästämässä muiden kylän miesten kanssa. (Kylässä käytännössä kaikki ovat sukua keskenään.) Minusta tämä pueblo-juttu on vallan yliherttainen, minäkin haluan oman kyläni heti paikalla!
Nyt ahkeran matkustelun jälkeen palanneena jälleen Madridiin koetan parhaimpani mukaan elää viimeisen viikkoni täällä mahdollisimman mielekkäästi ennen paluuta Turkuun, jota ilmeisesti itse Jääkuningatar on pitänyt kohta luvattoman kauan hallussaan.
Un beso,
Hanna
Avainsanat: Aragon, Los amantes de Teruel
