N y t se sitten on käsillä: Madridin hyvästeleminen ja paluu Turkuun. En voi uskoa tätä todeksi! Sillä olenhan asunut Madridissa suunnilleen kuusi kuukautta, tästä kaupungista on muodostunut toinen kotini… Olen viihtynyt aivan mahdottoman hyvin, en voi tarpeeksi korostaa suoranaista rakkaussuhdettani tähän kaupunkiin. Ainut asia, mikä olisi voinut olla paremmin, oli kirjaimellisesti homeinen asuntomme. Mutta siitäkin pidin, ainakin ennen talven tuloa.

Tänään olen ollut aika apealla tuulella, surullinen suorastaan. On kamalaa ajatella, etten tiedä, koska seuraavan kerran pääsen taas Retiroon, La Latinaan, keskustan ihaniin kauppoihin, metroon katselemaan ihmisiä, Tetuánin Mercadonaan, Cine Doréen, Rastron antiikkipuolelle, Paseo del Pradolle, Reina Sofiaan ja muihin museoihin, Calle Serranolle Musgoon, El Corte Inglesiin hypistelemään tavaroita, Gran Vialle, Antón Martínin öisille kaduille, Sideraliin ja Groupieen tanssimaan, syömään tortilla de patatas -viipaleita yliopistolle ja ennen kaikkea puhumaan päivittäin espanjaa!

…mutta varmaa kuitenkin on, että tänne tulen vielä palaamaan säännöllisin väliajoin. Ehkä jonain päivänä asun täällä tai teen vähintään harjoitteluni jossain Madridin lukuisista museoista tai gallerioista. Haluaisin tietenkin lomailemaan Madridiin kesällä, mutta saa nähdä, mitä rahatilanteeni on asiasta mieltä…

On varmaan sanomattakin selvää, että matkalaukkuni ja muut kapsäkkini ovat ratkeamaisillaan, ja että olen ollut asiasta aikamoisen stressaantunut. Kävin tänään postittamassa neljällä kilolla kirjoja kotiin, ja kylläpä oli kallista, 36e kaikkiaan, huh! Olen tietysti myös hyvästellyt ystäviä ja rakkaita paikkoja pitkin viikkoa. Kaikille haluan sanoa hasta luego, nähdään myöhemmin.

Vaikka on kamalan surullista, että erittäin hyvin onnistunut vaihtoaikani Madridissa on nyt tullut päätökseensä, olen silti positiivisin mielin jatkamassa elämääni Turussa. Onhan aika jännittävää nimittäin, mitä uusi kevät ja kesä taas tuo tullessaan! Vaikka Turku on kovin kovin pieni paikka, olen aina viihtynyt kotikaupungissani hyvin, rakkaiden ystävieni ja perheeni kanssa. Nyt palaan Turkuun monen monta kokemusta rikkaampana, viisaampana ja maailmaa enemmän nähneenä. Olen saanut paljon uusia ystäviä ja oppinut jännittäviä asioita. Puhun myös espanjaa melkoisen hyvin, mikä oli ehkä suurin tavoitteeni vaihdossa: nyt on todella hedelmällistä jatkaa Turussa Espanjan kääntämisen aineopintoja.

Para mis amigos en Madrid: os quiero mucho, ha sido un gran placer conoceros, nunca voy a olvidar los momentos más bonitos y divertidos que hemos vivido aquí juntos. Muchos besos y:

Turun ystäville: nähdään pian, hihii!

Mil besos,

Hanna

G i u l i a de  Salerno, Italia,  nos preparó una pizza margherita deliciosa el martes pasado. Esta chica parece una maestra de cocina, y siempre es un placer cenar con ella. Después de pizza comimos tiramisú riquísimo, hecho por Adri y Jimmy de Turín. No puedo decir nada más, que a mí, simplemente me encanta la comida italiana. Creo que si viviera en este país conocido por sus pastas, pizzas, postres y helados deliciosos, me engordaría mucho, certamente!

Gracias Giulia y chicos!

Un beso,

Hanna

H o l a! Viime viikonlopun vietimme Carinan ja hänen poikaystävänsä Rubenin kanssa Zaragozassa ja Teruelissa. Molemmat maakunnat sijaitsevat Aragonian itsehallintoalueella Koillis-Espanjassa. Voin kertoa, että maisemat Aragoniassa olivat huiman karut ja vuoristoiset. Matkasimme Zaragozasta Terueliin Rubenin autolla ja näin matkalla monta isoa petolintua, ehkä kotkaa, liitelemässä Pyreneiden esilaaksoissa hallitusti kuin jättimäiset pienoislennokit.

Zaragozassa vietimme perjantai päivän ja illan. Kuuluisan katolisen basilikan (Nuestra Señora del Pilar) (tunnettu myös Goyan maalaamista freskoista) lisäksi vierailimme muutamassa kaupungin esihistoriaa esittelevässä museossa Rubenin ja tämän ystävän johdolla. Näimme muun muassa roomalaismiehityksen aikaisen upean amfiteatterin rauniot kaupungin sydämessä. Roomalaiset perustivat kaupungin jo 24 eaa. ja kaupungin alkuperäinen nimi oli keisari Augustusta kunnioittaen Caesaraugusta. Museot, joissa vierailimme (toinen oli käytännössä aivan kuin Turun Aboa Vetus & Ars Nova) olivat todella korkealuokkaisia ja havainnollisia.

Illalla söimme hyviä tapaksia kaupungin keskustassa. Patatas bravas (kuulemma Zaragozan parhaat), calamares fritos (friteeratut mustekalarenkaat) ja tonnikala- ja pinaattitäytteiset pasteijat maistuivat erinomaisilta, eivätkä  nämä herkut olleet hintaviakaan, vaikka Ruben kertoikin, etteivät zaragozalaisnuoret korkeiden hintojen vuoksi usein harrasta tapas-kierroksia.

Zaragozasta pidin kovasti: Espanjan viidenneksi suurimmassa kaupungissa tuntui olevan paljon nähtävää ja paikallistin keskustassa myös monen monta kiinnostavan näköistä putiikkia. Aikaa ostoksiin ei tällä kertaa ollut: matkamme jatkui aikaisin lauantai-aamulla Terueliin, missä 1100-luvulla perustettu kaunis kaupunki oli täysin verhoutunut keskiaikaan, pitkiin samettiviittoihin, sotisopiin ja vienojen linnanneitojen kukkaseppeleisiin.

Teruelissa juhlistetaan nimittäin joka vuosi kaupungin omaa versiota Shakespearen Roomeosta ja Juliasta. Juhlan nimi on Los amantes de Teruel (Teruelin rakastavaiset) ja tämä keskiaikafestivaali pidetään aina ystävänpäivää (14.2.) lähimmäksi osuvana viikonloppuna. Kolmipäiväinen juhla huipentuu iltaisin teatteriesityksiin, joista yhdessä nuoret rakastavaiset, Diego ja Isabel, saavat loppujen lopuksi molemmat vuoron perään surmansa epäonnisen rakkauden seurauksena. Ihmisiä näillä festivaaleilla oli jumalattomasti. Mutta syyn ymmärtää kyllä erittäin hyvin: koko kaupunki oli täysin rinnoin mukana riemukkaassa juhlahumussa! Suurin osa ihmisistä oli pukeutunut hienoon ja tarkkaanharkittuun keskiaikaiseen asuun, (kaupungissa on aivan tätä varten pukuvuokraamoja) ilmassa tuoksuivat yrtit ja savu, joka puolella oli hauskoja myyntikojuja ja houkuttelevia ruokapaikkoja. Lapset elivät aivan omissa keskiaikaisissa leikkimaisemissaan, koirat himoitsivat vartaissa paistuvia kokonaisia porsaita, sotilaat vikittelivät kauniita aragonialaisneitoja… Söimme Carinan kanssa aivan täydellisen makuisia leivoksia, omenatäytteinen rapea lehtileivos cabello de ángel ja maailman muhevin suklaakakku olisivat sulattaneet raavaimmankin ristiritarin sydämen. Miehet seurassamme vaan pudistelivat päätään meidän tyttöjen rientäessä toistamiseen leivoskojulle.

Lauantain ja sunnuntain välisen yön nukuimme Rubenin vanhempien kakkosasunnossa pikkuruisessa kylässä, missä talvisaikaan vakinaisia asukkaita on kahdeksan kappaletta. Jokaisella aidolla espanjalaisella on “oma kylänsä” (pueblo), mistä jompikumpi isovanhempi isän tai äidin puolelta on kotoisin. Näissä kylissä tavataan viettää enemmän aikaa ehdottomasti kesäisin, mutta esimerkiksi Rubenin isä käy lähes joka viikonloppu maalaistalossaan villisikoja metsästämässä muiden kylän miesten kanssa. (Kylässä käytännössä kaikki ovat sukua keskenään.) Minusta tämä pueblo-juttu on vallan yliherttainen, minäkin haluan oman kyläni heti paikalla!

Nyt ahkeran matkustelun jälkeen palanneena jälleen Madridiin koetan parhaimpani mukaan elää viimeisen viikkoni täällä mahdollisimman mielekkäästi ennen paluuta Turkuun, jota ilmeisesti itse Jääkuningatar on pitänyt kohta luvattoman kauan hallussaan.

Un beso,

Hanna

H y v ä ä ystävänpäivää kaikille rakkaille ystävilleni! Olette alati mielessäni, älkää unohtako sitä.

Ystävien merkitys on aina vaan lisääntynyt täällä vaihdossa ollessani. Tietenkin erityisesti vaihdon ensimmäisenä kuukautena syyskuussa oli kova ikävä oman “tukijoukkonsa” luo kotiin; ei ollut löytynyt vielä ketään, kenen kanssa puhua hieman syvemmistä asioista, joilta saada neuvoja ja joiden kanssa tuntea olonsa täysin kotoisaksi. Sitten pikku hiljaa alkoi helpottamaan, ja löysinhän minä kaksi erittäin hyvää ystävääkin (Carinan lisäksi tietenkin). Georgia ja Lucy ovat minulle kovin tärkeitä ja olen onnellinen, että sain kunnian tutustua heihin.

Sanoisin, etten ole haalinut itselleni mitään huippuisoa kaveripiiriä täällä, mutta laatuhan voittaa määrän. Georgian ja Lucyn lisäksi olen viettänyt melko paljon aikaa Lucyn kämppisten kanssa. Gonzalo Perusta ja Francisco Italiasta ovat kovin mukavia ja vieraanvaraisia, kaiken lisäksi heidän tilava huoneistonsa Calle Bailenilla on täydellinen juhlien ja illallisten järjestämiseen. Carinan kautta puolestaan tutustuin maailman suloisimpaan Giuliaan Salernosta ja mukavaan italialaispariskuntaan (minulle on muuten noussut aika kova hinku päästä tutustumaan Italiaan lähivuosina!) Myös berliiniläinen Johanna on osoittautunut aivan ihanaksi persoonaksi, yhdessä olemme nähneet jo monet hienot filmit Cine Doréssa.

Käytännössä omilla kursseillani yliopistossa en tutustunut kuin muutamaan ihmiseen. Kursseillani ei ensinnäkään ollut paljon erasmuksia, joiden kanssa jakaa ajatuksia, ja paikalliset oppilaat eivät olleet mitenkään erityisen “kiinnostuneita” tutustumaan erasmuksiin. (Mikä oli pieni yllätys minulle.) En tarkoita, etteivätkö täkäläiset olisi ystävällisiä ja auttavaisia, mutta jotenkin olin luullut, että espanjalaiset tulisivat herkemmin juttelemaan vieraiden kanssa. Baareissa ihmiset juttelevat (ja käyttäytyvät) kyllä paljon avoimemmin.

Sen lisäksi, että olen tutustunut moneen hienoon ihmiseen Madridissa, olen samalla alkanut antaa yhä enemmän arvoa omille parhaille ystävilleni Turussa. On loppujen lopuksi nimittäin aika harvinaista, että löytää ympärilleen sellaisia ihmisiä, joihin luottaa sataprosenttisesti ja joiden kanssa on yksinkertaisesti vaan niin kiva ja hyvä olla hetkestä riippumatta. Minulla on tapana ajatella myös, että hyvä ystävyys on hieman epäromanttisesti ilmaistuna tietynlainen pitkäaikainen prosessi, jonka aikana oppii tuntemaan toisen hyvät ja huonot puolet, ja jonka aikana ystävyksille kehittyy niin sanotusti täysin oma kielensä ja kokonaan oma maailmansa, se mikä on täynnä muistoja ja keskusteluja. Ja tämä niin sanottu prosessi voi olla välillä hyvin uuvuttavakin, mutta ennen kaikkea sen tulee antaa suunnattomasti.

Mil besos,

Hanna

H o l a! Tein kortin toistamiseen Georgialle. Hän lähtee maanantaina takaisin Hollantiin, missä opiskelee, vaikka käytännössä hänen kotinsa on New Yorkissa. Minun tulee kova ikävä. Meillä on ollut uskomattoman hyviä ja hauskoja hetkiä yhdessä. Lucy jää tänne koko lukuvuodeksi, joten minä taidankin olla seuraava hyvästeltävä.

Eilen vietimme täällä meillä Georgian läksiäisiä. Tytöt olivat tehneet herkullista kasvislohi-quicheä ja minä valmistin omenapiirakan. Perulainen Gonzalo, Lucyn kämppäkaveri toi puna- ja valkoviiniä. Yritimme ottaa paljon valokuvia, mutta en ymmärrä, kuinka voimme näyttää niin kammottavilta joka ikisessä kuvassa! Se on aika huvittavaa. Syötyämme ja juotuamme lähdimme ulos ja venyihän se ilta taas. Oli kyllä oikein hauskaa hyvissä baareissa.

On huvittavaa, että heti kun täällä on vähän lämpötila noussut, niin nuoriso kerääntyy kaduille juopottelemaan ja pitämään botelloneja. Tuntuu, että heti kun ilma on kirkastunut ja aurinko paistaa niin ihmiset yrittävät kaikin voimin todistaa itselleen, että pian on kesä. Niin paljon kaikki sitä kaipaavat -minäkin. Olisi ihanaa olla täällä näkemässä madridilainen kevät ja kesä… Vaikka täällä on kyllä kesäisin niin kuuma, ettei sitä kukaan kestä, eivät kaupunkilaiset itsekään. Viime heinäkuu oli kuulemma jotain aivan uskomatonta, pahimmillaan oli miltei +40 asteen helteet, eikä kukaan voinut tehdä mitään, ihmiset piileksivät kuumuutta kotona.

Eilen minulla oli muuten ensimmäinen tenttini, aiheena Francisco de Goya. Tentistä jäi ihan hyvä mieli, ja joka tapauksessa nyt voin valmistua seuraaviin tentteihin jo hieman luottavaisemmin mielin. Ei se  n i i n kamalaa nimittäin ole.

Illalla vielä katsomaan Twin Peaksiä elokuviin (aina kolme jaksoa kerralla). Miettikää: lempisarjani valkokankaalta ilmaiseksi! Onko parempaa olemassa?

Besos,

Hanna

K ä v i n berliiniläisen taidehistorian opiskelijan Johannan kanssa Segoviassa katsastamassa kastiliasmaan kuuluisan ikivanhan roomalaisen akveduktin, upean goottilaiskatedraalin ja Alcázarin, 1100-luvulla rakennetun kuninkaanlinnan. Näimme myös ulkoapäin espanjalaisen Generación 98 -kirjallisuusryhmittymään kuuluneen runoilijan Antonio Machadon kotitalon ja sen edellä partioineet kaksi kippurahäntää. (Ajattelin, että ne ovat Machadon kissojen jälkeläisiä, runoja tassuissaan.) Segovia vanhoine kivitaloineen ja kiemurtelevine pikkukujineen oli suloinen pikkukaupunki. Ennen kotiinpaluuta joimme vielä herkulliset maitokahvit ja katselimme tuulista ja karua kastiliaismaisemaa.

Besos,

Hanna

Voin ilokseni todeta nähneeni monta elokuvaa täällä Madridissa. Todellinen löytö oli tietenkin Espanjan kulttuuriministeriön tukema kauniissa vanhassa kivipalatsissa sijaitseva Cine Doré Anton Martinin metroaseman kupeessa. Cine Doré pyörittää vanhoja ja uusia niin espanjalaisia kuin ulkomaisiakin elokuvahelmiä tiistaista sunnuntaihin [pääasiassa alkuperäisillä äänillä, mikä äärimmäisen tärkeää allekirjoittaneelle, (dubbaushan, mitä täällä harrastetaan, tärvelee koko taideteoksen).] Elokuvateatterilla on joka kuukausi ymmärtääkseni oma teemansa, loka-marraskuussa teemana oli yhdysvaltalaisen ohjaajan Richard Brooksin taiteellinen tuotanto ja joulun alla yhtenä miniteemana oli Edgar Allan Poe.

Toinen erittäin hyvä elokuvateatteri, missä elokuvat esitetään suurimmaksi osaksi alkuperäisillä äänillä, on Cine Ideal Plaza de Jacinto Benaventen välittömässä läheisyydessä (lähellä Solin ja Tirso de Molinan metroja). Siellä olen myös nähnyt jo monet elokuvat, yksin tai kavereiden kanssa.

Tässä lista tähän asti näkemistäni elokuvista:

Quentin Tarantino: Inglorious Bastards (2009).

Ang Lee: Taking Woodstock (2009).

James Cameron: Avatar (2009).

Guy Ritchie: Sherlock Holmes (2009).

Chris Weitz: New Moon (2009).

Terry Gilliam: The Imaginarium of Doctor Parnassos (2009).

Spike Jonze: Where the Wild Things Are (2009.)

Richard Brooks: The Last Time I Saw Paris (1954).

Richard Brooks: The Proffessionals (1966).

Richard Brooks: The Brothers Karamazov (1958).

Jacques Becker: Casque d’or (1952).

Ramón Fernández: Los novios de mi mujer (1972).

Lista jatkukoon pikimmiten!

Hieman lämpimänsävyisiä kuvia kylmyyden keskelle.

Un beso,

Hanna